Viidettä kertaa järjestettävä Multisport Murtomäki kisataan syyskuun ensimmäisenä lauantaina 7.9. Mäntässä. Tapahtuman kisakeskuksena toimii viime vuotiseen tapaan Mäntän jääareena. Kilpailun reitit sen sijaan suuntaavat uusiin maastoihin. Reitin varrelle on valikoitunut myös upeaa luontoa ja maisemia.

Tapahtumassa on haluttu panostaa mielenkiintoisiin tehtävärasteihin. Multisport Murtomäki on matalan kynnyksen ja tapahtuma ja tarjolla on omat sarjansa myös lapsille. Koska kyseessä ei ole suuri massatapahtuma, pystymme tarjoamaan tehtävärasteilla pelejä ja pulmatehtäviä. Tehtäviä suunnitellessa mietimme aina, millaisia tehtäviä itse haluaisimme päästä suorittamaan.

Tapahtuma liikuttaa kisaajista kokeilijoihin – tarjolla myös omat sarjat lapsille

Tapahtumassa kahden hengen joukkueille tarjotaan kuntosarja, kilpasarja sekä uutena lastensarjat. Kaikissa sarjoissa lajeina ovat pyöräily, suunnistus, sup-lautailu sekä yllätystehtävät. Kunto- ja kilpasarjoissa pyöräily on osittain maastopyöräilyä.

Tunnelmia reittisuunnittelusta ja tehtävärasteilta vuodelta 2023. Kuva: Paavo Rauskanen

Kuntosarjassa pärjää kohtalaisella kunnolla ja se sopii hyvin myös ensikertalaisille ja aloittelijoille. Suunnistustaitoja ei tarvita, koska suunnistusosuudet ovat helppoja ja reitti seuraa teitä ja polkuja. Kuntosarjan reitin pituus on n. 33 km. Kuntosarja sopii ensikertalaisille ja kokeilijoille loistavasti.

Kilpareitti on reilut 60 kilometriä pitkä, ja siinä on oma sarjansa miehille, naisille ja sekajoukkueille. Kilpasarja on hiukan fyysisempi ja se sopiikin kestävyyskuntoililua harrastaneille. Läpäistäkseen reitin ei tarvitse olla kuitenkaan huippu-urheilija. Kilpasarjassa tarvitaan suunnistusosaamista, koska välillä edetään maastossa kartan ja kompassin avulla. Kilpasarjan kesto on noin kuusi tuntia, ja se sopii hienosti heille, jotka haluavat kokeilla ensimmäistä kertaa kisasarjan.

Lastensarjoja on kaksi 8-9 vuotiaille ja 10-12 vuotiaille. Mukana on myös ”saattajasarja”, jossa aikuinen voi olla tukena mukana. Lapsille on helpot ja selkeät reitit ja mukaan voi lähteä matalalla kynnyksellä, jos pitää ulkoilusta, osaa lukea karttaa ja pystyy etenemään pienen matkan sup-laudalla rannan tuntumassa.

Reittien pituudet ovat 8-9 vuotiailla n. 6,5 km ja 10-12 vuotiailla n. 10,5 km. Molemmissa lasten reiteissä on myös saattajasarjat, joissa joukkue koostuu 1-2 lapsesta sekä saattajasta eli aikuisesta, joka voi esimerkiksi auttaa kartanluvussa.

Kisakeskus ja lisää tietoa

Kisakeskuksena toimii viimevuotiseen tapaan Mäntän jääareena, jonka kahviossa on hyvin tilaa kilpailijoille aamun reittisuunnitteluun pöytien ääressä. Karttojen jaon jälkeen reitinvalintoja suunnitellessaan, voi nauttia aamupalan, joka ostetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Kilpailijat pääsevät peseytymään sekä halutessaan myös uimaan viereisessä uimahallissa. Uimahallilipuke sisältyy osallistumismaksuun, kuten myös ruokailu oman suorituksen jälkeen jäähallin kahviossa.

Lisää tietoja ja ilmoittautuminen >>>

Reitti tarjoilee myös kaunista maisemaa osallistujien ihasteltaviksi. Kuva: Outi Huhtala

Kilpailun järjestäjät haluavat liikuttaa ja tarjota hyvää mieltä

Tapahtuman järjestää Multisport Murtomäki ry yhteistyössä paikallisen suunnistusseuran Mäntän seudun Eräpirkat ry:n kanssa. Kilpailun johtajana toimii Outi Huhtala. Outi on itse harrastanut multisport urheilua yli kymmenen vuotta.

”Nautin itse suuresti multisport kisoista. Järjestämällä Multisport Murtomäki tapahtuman haluan levittää multisport urheilun harrastusta. Haluan järjestää hyväntuulisen tapahtuman johon jokaisen peruskunnon omaavan on mahdollista osallistua ja päästä nauttimaan mukavasta kokemuksesta”, Outi kertoo.

Kansikuva Rauskanen.

Kategoriat: Seikkailu-urheilu